Miksi pidin kolmen kuukauden tauon blogistani

Kuuluuko, kuuluuko? Testing, testing.

Heippa, ja tervetuloa takaisin kanavalle!

Pidin viikon taukoa blogini kirjoittamisesta ja yhtäkkiä siitä tulikin kaksi. Sitten viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Kerron syyn taukooni pienen tarinan avulla.

Olipa kerran nuori kauppatieteiden maisteri. Hän päätti harjoittaa osaamistaan ja vauhdittaa työnhakuaan. Hän perusti tätä varten blogin. Päämääränä blogissa oli harjoittaa tuottavuustutkimuksen oppien mukaan päivittäistä rutiinia 66 päivän ajan. Siitäpä sitten tulikin melkoinen läjä kirjoituksia ihan jatkuvalla syötöllä. Blogi johti myös e-kirjaan!

Alussa oli selvää, mitä nuori halusi sanoa. Työelämässä voidaan tehdä tämä ja tämä asia paremmin ottamalla tämä ja tämä käyttöön. Asioita tulikin lisää liukuhihnalla. Työelämässähän voitaisiinkin tehdä paremmin lukemattoman monta asiaa. Käsittämätöntä mahdollisuuksien haaskausta. Nuori poimi paperille kaikki hyvät ideat.

Kuulostaako tutulta? Mahtavat mahdollisuudet, täpinää, hermostunutta innostuneisuutta. Nuori myös jauhoi noita mahdollisuuksia, päivittäin, yrittäen valita niistä ne kriittisimmät.

Päivittäinen rutiini kyllä toimi. 66 päivää meni ja tapa jatkui. Nuori sai kirjoitettua sisältöä blogiinsa päivittäin. Teksti oli hyvää, ja kaikki päällisin puolin kunnossa.

Kuitenkin hän lakkasi kirjoittamasta blogiaan päivittäin, ja päivät vaihtuivat viikoiksi, viikot kuukausiksi. Nyt kolmen kuukauden tauon jälkeen kirjoittaja palasi näppäimistön ääreen.

Tarinalla on kaksi opetusta. Ensimmäinen on päämäärähakuisuus.

Nuori kirjoitti ja kirjoitti ratkaistakseen ajatustyön ongelmia. Kuten suomalainen 925 Design sen muotoilee, jotain on pielessä kun ihmiset istuvat siistissä sisätyössä ja ovat päivän päätteeksi rättiväsyneitä. Kaikkihan on päällisin puolin kunnossa.

Nuori havaitsi itse käytännössä, mikä pinnan alla muhii.

Isompi, saavutettavissa oleva päämäärä – tai sen puute. Kirjoittaminen oli tapa oppia kirjoittamaan paremmin, mutta se ei ratkonut niitä ongelmia joita kirjoitukset puivat. Työnhaku hidastui, koska blogi vaati keskittymisen. Siksi myös käytännön tulokset jäivät puuttumaan. Mitä sitten? Mitä tämä työ nyt sitten sai aikaan? Oliko vaiva sen arvoinen?

Tekstit syntyivät, mutta opit eivät siirtyneet käytäntöön. Kyllä jokainen kirjoittamista harrastanut tietää, miten turhauttavaa se on. Mahdollisuuksia selatessa alkaa innostuttaa ja jännittää kuin vapisevaa rusakkoa talvipakkasella. Innostus kuitenkin lopahtaa kuin haulikolla, jos kokemus kertoo ettei se johda mihinkään.

Kuuluisa motivaatiotutkija Dan Ariely väittää, että työntekijät, jotka näkevät työnsä tulokset tekevät töitä puolet kovempaa ja pidempään.

Jos siis nuoren blogi olisi poikinut haluttuja tuloksia – vienyt päämäärään, hän olisi kirjoittanut kovempaa ja pidempään.

Mihin tämänpäiväisen työsi tulos johtaa?

Tarinan toinen opetus on rutiineihin hukkuminen.

Blogi opetti todella tärkeitä rutiineja. Neljä kuukautta päivittäistä kirjoittamista oli hyvä investointi työttömälle vastavalmistuneelle.

Oikea ajatustuottavuus tarvitsee silti perspektiiviä. Samaa rutiinia jatkuvasti toistaessa perspektiivi hukkuu ja uusi, todellinen arvo jää syntymättä. Aivan kuin tilauksesta tätä kirjoittaessa löysin uuden esimerkin akateemisesta maailmasta: 966 yliopistoihmistä kertoi, että tutkijat palkitaan julkaisutahdista, mikä johtaa uuden tiedon puutteeseen ja opetuksen laadun heikkenemiseen. Ei ole järkevää keskittyä mihinkään, mikä voisi vaarantaa jatkorahoituksen. Tämä on systeemivirhe juuri siellä missä ajatustuottavuutta kaikkein eniten kaivattaisiin.

Samoin ”oikeassa” työelämässä voimme ylläpitää kiireen tunnetta, vaikka oikea lisäarvo jäisi puuttumaan. Samalla tietenkin työkyky kärsii, kuten ensimmäisestä opetuksesta selveni. Jätämme tekemättä ne oikeasti arvokkaat asiat, koska emme pääse eteenpäin. Tätä havainnollistamaan kutsun edesmenneen tuottavuuden kulttihahmo Stephen Coveyn, jonka moni saattaa tunnistaa kiireellisyys-tärkeys-nelikentän kehittäjänä.

UrgentImportant

Voin pyydettäessä iskeä tähän nelikenttään kiinni tarkemminkin. Tällä hetkellä pyydän huomaamaan, että viralliset ja epäviralliset kannustinjärjestelmät johtavat meitä tekemään työtä,  jonka katsotaan olevan kiireellistä ja tärkeää. Kiireellisen siitä tekee keinotekoinen takaraja – jota vähemmän keinotekoinen painostus esimieheltä edesauttaa, tärkeän se että sen tekemällä pääsee uraputkessa eteenpäin. Se on järkevää tehdä. Kriittisen tärkeää.

Kun sitten kaikki on kriittisen tärkeää, mikään ei ole kriittisen tärkeää.

Samalla kiireetön ja tärkeä jää tekemättä.

Ja siellä on se, mitä muun muassa Stephen Covey patistaa ajatustyöläisiä toteuttamaan: kiireetön ja tärkeä luo eniten arvoa, sillä se on päämäärähakuista ja pitkäjänteistä.

Rutiinien pitäisi palvella jotain suurempaa päämäärää. Rutiinit ovat hyvä renki mutta huono isäntä.

Kuitenkin todellisuus on eri kuin mitä Stephen ajoi takaa.

Voit itse katsoa kalenteristasi kulunutta kuukautta.

Mikä on tärkein tulos, jonka olet joka päivä viimeisen kuukauden aikana saanut aikaan?

Voi olla, että päivän päätteeksi on tullut duunattua sen seitsemänsataa sähköpostia, mutta työn kehittyminen kohti jotain suurempaa päämäärää onkin lähinnä pinnalla kiiltävää hikeä.

Nämä tarinan opetukset mielessä protagonisti kirjoittaa jatkossa silloin kun pystyy keskittymään johonkin arvokkaaseen päämäärään – mutta vältellen putkinäköä kuin hänen paljon diggaamansa, Hesarin kolumneista tuttu freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro:

Ajatustyöteho ei tule pakottamalla rutiineihin, vaan pitämällä mielessä, miten rutiinit palvelevat suurempaa päämäärää.

Seuraava päämääräni on kehittää työtä ajatustyötehon periaattein: tavoite mielessä, rutiinit hallussa. Jatkuvan parantamisen keinoin eli lean-metodologialla. Etsin tätä tarkoitusta varten yritystä, joka kokee hyötyvänsä ajatustyötehon kehittämisestä.

Jos sinusta tuntuu että jokin tuntemasi yritys voisi hyötyä näistä periaatteista, heitä vinkki kommentteihin. Tai jutskataan facebookissa, sähköpostissa tai puhelimitse!

Päämäärää varten on paljon selkeämpi tehdä töitä jos se on jokin mikä on oikeasti olemassa.

Mainokset

Juo vettä

Austin Smith ja Bryan Fox.

Oletko kuullut heistä?

Uusia nimiä minullekin, kunnes googlasin drink water.

Kaverit ovat lumilautailijoita, jotka kyllästyivät alalla pyörivään energiajuomien sponsorointiin.

Kun jollain siistillä laskijalla näkee Red Bull -pipon, sitä helposti ajattelee että tässäpä yhtä siisti tuote. Etenkin lapset ostavat mainoksen sitä sen kummemmin miettimättä. Energiajuomat on siisti juttu.

Potaskaa. Smith ja Fox perustivat Drink Water -yrityksen. He myyvät vaatteita jotka kehottavat: drink water. Juo vettä. Siis hanasta puhdasta vettä, unohda pullovesi. He haluavat että hanavesi on siisti juttu.

Löysin kaverukset kun googlasin tuottavuusbloggaajien suosikkitapaa. Siis sitä, että vettä kannattaa juoda. Chris Bailey suosittelee litraa vettä heti ensimmäisenä aamulla.

Miksi joisin litran vettä aamulla?

Kuvittele vaikka, että seuraavaan kahdeksaan tuntiin jättäisit juomatta yhtään mitään. Vettä, teetä, kokista. Olisiko hapokas olo?

Ja kuitenkin nukkuessasi vietät kahdeksan tuntia juomatta mitään.

Juomalla ison lasin kylmää vettä heti ensimmäisenä aamulla nopeutat aineenvaihduntaasi neljänneksellä puoleksitoista tunniksi.

Kehosi on yli 70-prosenttisesti vettä. Aivoistasi puolestaan jopa 85 %. Kahdeksan tunnin paaston jälkeen olet märkä kuin näkkileipä.

Vettä juomalla ihosi loistaa, solusi uudistuvat ja laihdut helpommin yms.

On vaikea sanoa, tietävätkö Smith ja Fox tuottavuusbloggaajista. Juo kuitenkin vettä.

Miten joisin helpoiten kylmää vettä aamulla?

Voisitko esimerkiksi laittaa tyhjän lasin illalla yöpöydälle? Tai keittiön pöydälle? Entä vessanpöntön päälle? Etsi joku tapa, jolla muistat sen vaivatta.

15% vähemmän stressiä 10 minuutissa

Mitä ajattelet kun olet stressaantunut?

Näet mielessäsi todennäköisesti kuvia kaikesta siitä mitä olisi vielä tekemättä. Projekti odottaa valmistumistaan ja sinä se vaan lueskelet artikkeleja.

Hahmotat silloin kaikki tekemättömät asiat. Sinun pitäisi tehdä sitä, tätä sun tuota.

Entä mitkä kolme asiaa olet tehnyt tänään hyvin?

Floridan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan työntekijät pystyivät näin vähentämään stressiään 15 prosenttia kymmenessä minuutissa.

Kun työpäivä oli pulkassa, he kirjautuivat verkkosivustolle ja kirjasivat kolme asiaa jotka menivät päivän aikana putkeen ja syyn onnistumiseen. Onnistumiset saivat olla pieniä tai isoja, työhön liittyviä tai henkilökohtaisia.

Kun näemme jatkuvasti kykymme tehdä hyviä päätöksiä, tunnemme hallitsevamme ainakin elämän perusjutut. Homma pysyy kontrollissa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää työpäivä, vaikka kaaosta olisikin ilmassa.

Olisiko tästä mahdollista tehdä itselleen tapa?

Onko olemassa jokin helppo tapa kysyä itseltään kysymys päivän päätteeksi? Itse käytän maksutonta SuperBetter-sivustoa, jossa on mahdollista paneutua omiin haasteisiinsa ja jakaa niitä muille, vaikka anonyymisti.

Ehkä sinä voit käyttää muistivihkoa kun olet lähdössä töistä. Mikä vaan on helpointa.

Näin pääset momentumiin

On niin monia erilaisia asioita mitä voisi tehdä. Vaikeaa päättää, mistä aloittaa.

Mikä teko kannattaisi juuri nyt?

Tapojen asiantuntija Charles Duhigg kirjoittaa kiilatavoista kirjassaan The Power of Habit. Kiilatavat ovat tapoja, jotka toteutuessaan helpottavat kaiken muun tekemäsi onnistumista.

Mitä kiilatavat voivat siis esimerkiksi olla?

Kiilatapa on jotain pientä jolla pääset momentumiin. Jotain niin pientä, että sen tekeminen onnistuu satavarmasti.

Jos Michael Phelps on uusi tuttavuus, tässä pieni tarina 18-kertaisesta uinnin olympiavoittajasta. 

On 13. elokuuta 2008 Beijingin olympiakylässä ja kello lyö puoli seitsemän. Phelpsin herätyskello soi.

Phelps laittoi verkkarit jalkaan ja käveli syömään aamiaisensa. Hän oli viikolla voittanut jo kolme kultamitalia, ja tänään olisi aika kahdelle seuraavalle kisalle. 200 metrin perhosuinti ammuttaisiin matkaan kello 10.

Kaksi tuntia ennen kisan alkua Phelps kävi verryttelyrutiininsa läpi. Ensin kädet, sitten selkä, sitten nilkat. Puoli yhdeksältä hän hyppäsi altaaseen ensimmäiselle lämmittelykierrokselleen. Harjoitus kesti tasan 45 minuuttia. Varttia yli yhdeksän hän pukeutuu kisapukuunsa, joka on niin tiukka että siihen pukeutumiseen kestää 20 minuuttia. Päästyään kisapukuunsa hän laittoi kuulokkeet korvilleen ja kuuntelee saman hip-hop-soittolistan jonka hän kuuntelee ennen jokaisen kisan alkua. Ja odotti.

Phelpsin valmentaja Bowman oli nähnyt Phelpsin harjoittelevan kauan. Hän tiesi tämän olevan hyvä. Kuitenkin oli myös selvää, että tarvittaisiin rutiineja hiomaan timantti. Tarkemmin sanottuna tarvittaisiin rutiineja, jotka varmistaisivat pienet onnistumiset.

Pienet onnistumiset ovat juuri sitä. Jatkuva virta pieniä onnistumisia. Ja siinä kaikki. Kun yksi pieni onnistuminen on takana, seuraava vaikuttaa myös todennäköiseltä.

Kun pieniä onnistumisia tulee liukuhihnalta, suuremmat onnistumiset vaikuttavat yhtäkkiä saavutettavilta. Tämä perustuu siihen, että hahmotamme maailman onnistumisten sarjana. Aihetta on tutkittu vuosikymmeniä.

Ja tämän takia Phelps suoritti aamulla rutiininsa. Jos joku olisi kysynyt mitä hän ajattelee niitä suorittaessaan, Phelps olisi todennäköisesti vastannut ajattelevansa hyvin vähän.

Kuitenkin hän ajatteli tapojaan, siitä vain oli tullut niin vaivatonta. Kun kisa on alkamaisillaan, Phelps on suunnitelmansa puolivälissä ja kaikki on sujunut juuri niin kuin paperilla. Aamiainen. Verryttely. Lämmittelykierrokset. Kuulokkeet ja juuri se musiikki, jonka hän oli suunnitellut.

Itse kisa on vain jatkumoa tälle onnistumisten sarjalle.

Mutta vain yksi voi voittaa kisan, ja mitä jos jollain muulla olisi sama taktiikka. Mutta asiat menevät harvoin kuin Strömsössä. Mutta minun on mahdotonta vaikuttaa siihen mitä muut tekevät.

Siis miten hyödyn kiilatavoista oikeassa elämässä?

Niinpä niin. Kiilatavat ovatkin tapoja, joihin voit itse vaikuttaa. Ne rutiinit, joissa on mahdotonta epäonnistua. Joihin vaikutat vain itse. Teet ne ja tunnet että asiat sujuvat.

Siten on helpompi kohdata mahdollisia epäonnistumisia. Ja ennen kaikkea ne mahdolliset isot onnistumiset.

Tunnin ero yöunissa vaikuttaa enemmän kuin uskoisit

BBC:n uutisten mukaan britit nukkuvat keskimäärin kuusi ja puoli tuntia yössä. Yhdysvalloissa sama luku on 6,67. Suomessa TTL:n mukaan 7,1.

Hankalaa tässä on se, että TTL kertoo sopivan unen olevan 6,5-8,5 tuntia. On toki olemassa yksilöllistä vaihtelua ja niin pois päin, ja tämän takia TTL on hakenut riittävän laajan hajauman.

Kuitenkin BBC uutisoi, että jo ero 6,5 tunnin ja 7,5 tunnin yöunien välillä on hurja.

Heidän siteeraamansa tutkimus jakoi osallistuvat vapaaehtoiset kahteen eri ryhmään. Ensimmäinen ryhmä saisi nukkua 6,5 tuntia yössä ja toinen 7,5. Viikon kuluttua tutkijat ottivat vapaaehtoisilta verinäytteet ja määräsivät nämä vaihtamaan unirytminsä toisinpäin. Kuusi ja puoli tuntia nukkuneet saivat tunnin unta enemmän yössä. Seitsemän ja puolen tunnin unia nauttineet tiputtivat yöuniaan tunnilla.

Arvaat varmaan, miten kävi.

Vapaaehtoiset suorittivat älykkyyttä vaativia tehtäviä ja vähemmän nukkuneille tämä oli vaikeampaa. Vähän kuin jos yrität päntätä viimeisenä yönä tenttiin ja yöunet jäävät lyhyiksi.

Veritestit olivat vielä hälyttävämpiä. Tutkijat huomasivat, että vähemmän nukkuneilla oli aktivoitunut tulehduksiin, immuniteettiin ja stressinsietokykyyn läheisesti liittyviä geenejä. Lista jatkuu geeneillä, jotka liittyvät läheisesti diabetekseen ja kasvaneen syöpäriskiin.

Tunnin enemmän nukkuneilla arvot olivat palautuneet normaaleiksi.

Siis jos nukut alle seitsemän tuntia yössä, miten voisit nukkua edes vähän enemmän?

Moni olettaa myös että univelat voi kuitata nukkumalla rästit pois viikonloppuna.

Huomio huomio! Liian myöhäistä.

Syvässä unessa siirrämme työmuististamme uusia asioita pitkäkestoiseen muistiin. Työmuisti nollaantuu 24 tunnissa.