Reaktiivinen tila, eli miten teet mitä sattuu

Itseään voi tarkastella tuottavuuden vinkkelistä kolmena eri ihmisenä. Reaktiivisena, proaktiivisena ja päämäärähakuisena. Pahoittelen tätä finglishiä. Osaako joku kääntää sanat paremmin?

Mennään tiloista ensimmäiseen. Reaktiivinen tila on varmasti monelle tuttu.

Reaktiivisessa tilassa reagoit muiden tarpeisiin, esimerkiksi sähköposteihin. Avokonttorissa kollegan pyyntöön. Tai rupeat miettimään, miten finglishistä pääsisi tässä tapauksessa sujuvaan suomeen.

Itse menin tätä blogia kirjoittaessa facebookiin. Kaverini oli kirjoittanut siitä, miten Vihreät ovat onnistuneet taas kusemaan Pienen Suomalaisen Muroihin. Pisti vihaksi.

Kommentoin. Tervemenoa, tuottavuus. Päätä särki jo valmiiksi ja sappikiven kiehuessa on vaikeaa saada hyvää tekstiä aikaan. Kirjoitan tämän tekstin päivää myöhemmin.

On mahdollista, että naamakirjassa ei olisi ollut mitään, mikä olisi nostattanut tunnekuohua.

Kuten tiedämme, siihen tuskin kannattaa luottaa.

Ja reaktiivisessa tilassa on joskus varmasti ihan hyvä olla – tulee autettua muita. Itse järjestelin kotona tavaroita, kun reaktiivinen energia jylläsi kehossa. Olen huomannut, että reaktiivisessa tilassa sitä helposti huomaa ympäristön viat ja ryhtyy korjailemaan.

Reaktiivista tilaa kannattaa siis käyttää hyödyksi. Kun huomaat tarkkailevasi ympäristöä – tai virtuaalista sellaista, todennäköisesti saat samalla hyvin paljon pientä aikaiseksi. Markkinoitua vaikka verkostolle tulevia kissanristiäisiä.

Reaktiivisen tilan tuottavuus on kuitenkin rajattu. Sähköposteja voi kyllä kuittailla, mutta vaikeampaa on luoda visiota tulevasta esityksestä johtoryhmälle.

Reaktiviisen tilan tehtävä on siis rutiininomaisten tehtävien suorittaminen. Tarvitset siihen hyvin vähän ajattelua. Itse asiassa on parempi, jos jätät ajattelemisen kokonaan. Annat tiedostamattoman mielesi hoitaa asian.

Tämä on omanlaistaan tunneaikidoa. Se mitä mielessä on, anna sen olla. Sitä on turha yrittää muuttaa.

Lauri Järvilehtoa mukaillen: kokeile olla ajattelematta vaaleanpunaista elefanttia.

Ei taida onnistua.

Toimi tämän mukaan. Jos olisin koettanut kirjoittaa blogia suututtuani, olisin turhautunut. Reaktiivinen mieli toimii hyvin intuitiivisesti. Siksi oli hyvä laittaa pieniä asioita kuntoon.

Kuitenkin jos nyt tässä proaktiivisessa tilassa koettaisin järjestellä asioita, tulisi mietittyä liikaa. Proaktiivisuudesta huomenna lisää. Päämäärähakuiseen siirryn ylihuomenna.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s