aloittaminen

Laiska sitoutuu mahdollisimman vähään

Helpointa saada asiat tehdyksi on sitoutua mahdollisimman vähään. Sitoudu vain esimerkiksi ottamaan matot lattialta sunnuntaisiivousta varten ja laittamaan pölynimurin paikalleen. Näin on todennäköistä että lattiat ovat kohta puhtaat. On turha miettiä koko saakelin urakkaa.

Sitoudu ensimmäiseen askeleeseen.            

Kun rupeat käyttämään hammaslankaa, sitoudu putsaamaan yhden hampaan välli. Huomaat nopeasti, että muutkin hampaankolot tulee putsattua.

Sama toimii kirjoittamisessa. On tärkeintä aloittaa ja päästä tyhjästä paperista eroon. Siksi kirjoittajan kannattaa päättää kirjoittavansa yksi kappale. Kun rytmiin on päässyt, on todennäköistä että myös lopputeksti tulee helpommin. Joo, teksti voi olla roskaa, mutta se on parempi kuin tyhjä paperi.

Liikunnan puolella kannattaa aloittaa kävelemällä muutama pysäkinväli. Tai sitoutua lähtemään salille. Loppu on helpompaa kun on jo liikkeessä.

Jos huomaat viivytteleväsi jonkin tehtävän kanssa, voit miettiä helpointa mahdollisinta liikettä.

Mikä on ensimmäinen asia joka tämän suorittamiseksi täytyy tehdä?

Hammaslanka vaatii ensimmäisen hammasvälin koluamista. Kirjoittaminen vaatii ensimmäiset sanat. Liikunta vaatii sitä, että teet jonkin tietyn liikkeen tai että menet paikkaan, jossa suoritat liikunnan.

Kun olet tehnyt tämän useaan otteeseen, huomaat tekeväsi sitä edes sitä ajattelemattasi.

Kuten Woody Allen totesi, menestyksestä 80 prosenttia on sitä että vaivautuu paikalle.

Mitä aloittaminen ei ole

Tähän asti olen pohtinut mitä aloittaminen on. Päätöksiä, rajoja, teemoja. Nyt on hyvä jatkaa sillä, mitä aloittaminen ei ole. Kun pääsee selville  tekosyistä, pystyy raivaamaan niitä tietoisesti pois.

Aloittaminen ei ole ylpeyttä. Koetaan ehkä, että uusi asia ei sovi omalle persoonalle. Tarkoitan tällä omaa oletusta siitä, miten muut näkevät ”minut.” Tämä on tietenkin vain oletus, sillä emme voi tietää, mitä muut ajattelevat meistä.

Usein rakennamme itse odotuksia ja pelkoja itsellemme vaikka koemme, että ne ovat lähtöisin muista. Ylpeys on siis epävarmuutta. Odotukset ja pelot ovat itse itsellemme rakentama suojamuuri epäonnistumisille. Kun vaatii liikaa, asiasta tulee mahdoton käsitellä eikä sitä  tarvitse tehdä.

Mitä odotan itseltäni tämän asian suorittamisessa?

Entä mitkä ovat asian suorittamisen minimivaatimukset?

Aloittaminen ei ole epäonnistumisten märehtimistä. Ylpeyden näennäisesti toisessa ääripäässä on epäonnistumisten murehtiminen. Kuitenkin on kyse samasta asiasta. Epävarmuudesta. Vain ilmaisu on eri.

Mitä pelkään tämän asian suorittamisessa?

Aloittaminen ei ole suunnitelmia. Suunnitelmat auttavat aloittamisessa – sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia. Hyvin suunnitteleminen vaatii, että on jo tehnyt asian aikaisemmin ja että muuttujia on vähän.

Suunnitteleminen parhaimmillaan on asian tekemistä mielikuvissa. Mielikuvaharjoittelu on hyväksi sitten kun on jo aloittanut. Yrittäjyyspiireissä kulkee sanonta: yksikään liiketoimintasuunnitelma ei selviydy ensimmäisestä asiakaskontaktista.

Mikä on helpointa mitä voin tehdä ilman suunnittelua?

Aloittaminen ei siis ole ylpeyttä, epäonnistumisten märehtimistä saati suunnittelemista. Kaksi ensimmäistä tappavat orastavan alun, tosin kolmatta voi parhaimmillaan käyttää aloittamisen tukikeppinä.

Esimerkiksi itse aloitan uuden tavan listaamalla sen exceliin (tapa, kuinka usein, miksi) ja sitten kurkkaamalla jatkossa viikon välein miten tapa on edennyt. Kohtelen siis suunnitelmia kuin jotkut neuvovat kohtelemaan sijoituksia: tee se ja unohda se. Alitajunta hoitaa loput, kun tapoja on oppinut rakentamaan.

Aloittaminen on teemoja

Kirjoitan täällä tuottavuuden eri tiloista. Tarkoitan tuottavuuden tiloilla mielentiloja: eri tapoja tehdä töitä ja miten voimme navigoida niiden avulla tuottavampaan työhön. Tämä on päätös.

Päätöksen ei täydy olla lopullinen. On lohduttavaa kokea päätös ikään kuin prototyyppinä. Kun teen päätöksen prototyyppinä, minun ei tarvitse olla varma sen onnistumisesta. Perfektionismi joutuu takaisin nurkkaan odottamaan sopivampaa hetkeä.

Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessa mietin, onko siitä hyötyä. Sen miettiminen ei kuitenkaan auta: Tiedän vasta kun näen mitä olen saanut aikaan. Sitä ennen ei auta kuin luottaa intuitioon. Intuitiokaan ei tosin aina ole hyvä mittapuu. Tulee rönsyjä.

Siksi olen luonut intuition tueksi teemaviikon. Tämä menee käsi kädessä tärkeimpien tehtävien kanssa. Jos voin kirjoittaa teemasta, jonka olen jo päättänyt, en joudu käyttämään energiaa päivän aiheen päättämiseen. Se on myös helpompaa lukijalle. Tarvitsee päättää vain kerran viikossa, haluaako lukea tästä teemasta.

Mikä on tämän viikon teema?

Kirjoitan tällä viikolla aloittamisesta. Kun periaatteet on kunnossa, on helppo tehdä päätöksiä. Muuten monimutkainen todellisuus sotkee pään. Ja mitä suuremmalla mittakaavalla on pystynyt rakentamaan itselleen teemoja, sitä joustavammin pystyy suunnistamaan tuottavan työn todellisuudessa. Maailma ei aina toimi loogisesti.

Mikä on tämän vuoden teema?

Tänä vuonna minä keskityn tunteisiin. Se on ollut hyvä päätös. Kirjoitan siis aloittamisesta ja mitä tunteita siihen liittyy. Olen varma, että moni muu hyötyy minun lisäkseni. Keskitymme usein rationalisointiin, jotta todellisuutta olisi helpompaa ymmärtää. Samalla unohtuu kuunnella tunteita, jotka ovat viestinnässä suurin osa totuutta.

Mikä on tämän päivän teema?

Eilen kirjoitin että aloittaminen on rajoja. Aloittaminen on myös teemoja. Katsotaan huomenna, mitä aloittaminen ei ole. Käyttämällä eri kuvakulmia samaan aiheeseen löydämme uusia lähtökohtia ja vippaskonstejakin. Toivottomasta tulee mahdollista. Kyse on hyvistä kysymyksistä: tiedämme usein itse vastaukset, tarvitsemme vain keinot nähdä ne. Sitä paitsi on helpompaa kuunnella itseään kuin muita.

Aloittaminen on rajoja

Tai paremminkin, aloittaminen on rajojen määrittelyä.

Opin tämän itse kantapään kautta. Olen yrittänyt suorittaa projekteja tietämättä mitä niistä oikeastaan haluan.

Tietenkin minulla on johtoajatus, visio, päämäärä; haluan jotain, mutta sen ylöskirjaaminen jää usein tekemättä. Sitten tuntuu, että en tiedä mitä haen takaa.

Jälkeenpäin huomaan, että toivoin jonkun muun kertovan minulle, mitä haluan. Huomaan pelkääväni, että projektista ei jää mitään käteen. Vertailen itseäni toiseen kirjoittajaan, vaikka kirjoitan ensimmäistä kappalettani toisen ollessa jo 20:ssään.

Eräs projektihallinnon asiantuntija kiteytti asian hyvin: Projektilla on aikaraja ja vastuuhenkilö. Tätä ajatusta jatkaen voi hyvin helposti määritellä myös oman työnsä, vaikka se ei olisi sidottu virallisiin projekteihin.

Näin pääsee alkuun. Seuraavaksi tulee eteen aiheen rajojen määrittely. Projektissa on niin paljon tekemistä. Tuntuu, että ei kannata ryhtyä työhön. Mutta ei kukaan meistä pysty ”tekemään projektia.”

Projektista tehdään osia.

Mikä auttaa minut alkuun tänään?

Mitä voin tehdä puolessa tunnissa?

Entä minuutissa?

Itse haluan kirjoittaa kirjan. Kuten varmaan jokainen. En kuitenkaan koe todennäköiseksi, että osaisin kirjoittaa Nobel-tason kertomusta.

Kirjoitan siis mahdollisimman huonon kirjan vuoden loppuun mennessä. Fake it ’til you make it – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin

Voinko tehdä jotain, mikä saisi minut eteenpäin päivittäin? Voin ainakin kirjoittaa joka päivä puoli tuntia. Julkaisemalla tekstin blogissa koen että olen velvoitettu julkaisemaan tekstin joka arkipäivä. Jos se ei nappaa, voin ainakin aukaista blogini minuutissa ja kirjoittaa lauseen.

Mistä kirjoitan? Kenelle kirjoitan?

Mielestäni helpointa on kirjoittaa tekstiä aiheesta, jonka on kokenut auttavan muita. Jos ei siitä ole kokemusta, niin ainakin voi kirjoittaa aiheesta, joka on auttanut itseä.

Pääasia on, että kirjoitan. Jos en haluaisi julkistaa blogiani, kirjoittaisin esimerkiksi 750 sanaa itselleni päivässä ihan vaan siksi että kirjoittaisin. Kun prosessi kirjoittamisesta jatkuu, taito paranee.

Vaikeinta on aloittaa. Kyllä minä tuohon pystyisin. Ylpeys tulee helposti kompastuskiveksi. Kannattaa aloittaa parin kuukauden projektilla. Ja vaikka parilla lauseella päivässä, jos 750 sanaa on liikaa. Se vie aina eteenpäin.

Sillä tärkeintä on aloittaa.

Miten saisin työni tehdyksi: 3 kysymystä

Moni meistä kamppailee rötväilyn, viivyttelyn, lusmuilun ja töiden välttelyn kanssa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Aikaa menee kissavideoihin ja facebookiin, kun projekti odottaa pöydällä tekijäänsä.

Miksi? Elämme edelleen teollistumisen aikakautta mitä tulee töiden suunnitteluun. Työt ovat kuitenkin nykyään monimutkaista, abstraktia ongelmanratkaisua liukuhihnan sijaan. Oletus on silti edelleen, että kahdeksassa tunnissa toimistolla pitäisi saada aikaan niin paljon kuin mahdollista. Sitten kun työ ei etenekään, tuntuu että olipas taas turha päivä.

Kuulostaako tutulta? Meidän täytyy muuttaa suhtautumistamme työhön. Ei ole kysymys tehokkaasta ajankäytöstä.

On kyse tehokkaasta energiankäytöstä.

1. Kahdeksan tuntia perustuu kykyymme tehdä fyysistä työtä ja viime vuosisadalla keksittyyn normiin. Oikeasti kykenemme keskittymään yhteen tehtävään kerrallaan 90 minuuttia esimerkiksi Pomodore-tekniikan avulla. Sitten tarvitsemme 20 minuuttia lepoa, ja taas mennään.  Tämä on monelle tuttua unisykleistä. Harva on kuitenkin tullut ajatelleeksi että samat syklit pätevät myös hereilläolotunteihin.

Voinko jakaa työni 90 minuutin sykleihin?

2. Kulutamme energiaa, kun teemme päätöksiä. Eräässä tutkimuksessa israelilaiset ehdonalaistuomiot olivat suoraan verrainnollisia tuomareiden energiatasoon: kun energiaa ei ollut jäljellä, ehdonalaistuomiota ei annettu. Tässä puhutaan kuukausista, jopa vuosista vankilassa, koska tuomarit eivät olleet tietoisia energiatasoistaan. On helpompaa olla tekemättä päätöksiä, sillä se ei polta energiaa. Yksi ratkaisu on siis vähentää päätöksien määrää. Jos esimerkiksi voit aloittaa työsi aamulla miettimättä miten aloitat, saat työsi tehdyksi.

Mitä teen huomenna/ensi viikolla?

3. Tehokasta päätöksentekoaikaa meillä on päivittäin noin neljä tuntia. Siis neljä tuntia. Kun energiaa on rajattu määrä, pitää päättää mikä on niin tärkeää, että se kannattaa tehdä ensin. Esimerkiksi sähköpostit kannattaa jättää myöhemmäksi kuin oma projekti. Tämä auttaa myös siksi, että yleensä töihin käyttää sen ajan mitä siihen on suunnitellut – vaikka vähemmälläkin saisit työsi tehdyksi.

Mitkä 1-3 tehtävää ovat tärkeimpiä ja kuuluvat päivän ensimmäisiin sykleihin?