muutos

Muuta itsesi muuttamalla paikkaa

Onko sinulla paikkaa, jossa ei ole kiire? Paikkaa, jossa voit opetella uusia asioita?

Minulle tällainen paikka oli Uppsala, jossa vietin lokakuun vailla varsinaista tekemistä. Opettelin uudet päivittäiset rutiinit ja aloitin blogin.

Tiedän, että minulle on vaikeaa opetella uusia tapoja kotonani. Ärsykkeet ja vanhat tavat ohjaavat käyttäytymistäni ja ajatteluani. Kun huomaan että on tylsää, siirryn koneelle ja nettiin selailemaan artikkeleja.

Pystyn kuitenkin opettelemaan uudet tavat muualla ja siirtämään ne tuttuun ympäristöön. Uppsalasta palatessa aamupala vaihtui pysyvästi puuroksi satunnaisen makean sijaan ja jatkan edelleen aamuttaista lihaskuntohetkeäni. Muutos vaati tahdonvoimaa, ja tiedän että minun kannattaa viilata näitä tapoja hyvin hienokseltaan. Vaikka tulisi vastaan jokin hieno idea. Näin tavat säilyttävät rutiininomaisuutensa.

Oletko oppinut jonkin hienon uuden tavan esimerkiksi matkoilla ja unohtanut sen kun olet palannut kotiisi?

Kun tiedämme missä ja milloin suoritamme tietyn asian – kuten aamulenkin – on 2-3 kertaa todennäköisempää että tosiaan suoritamme sen kuin jos luotamme vain motivaatioomme.  Tästä minulla on hyvä oman elämäni esimerkki.

Olen jo pitkään merkinnyt kalenteriini sunnuntaisin mietintähetken nimellä 20/80 eli täydellinen työviikko. 20/80 viittaa Pareton periaatteeseen, jonka mukaan 20% tekemisistä tuottaa 80% tuloksista. Tuumin siis, mitä tekemistä minun kannattaa lisätä ja johon keskittyä. (Kirjoittamista.) Sitten mietin, mikä 20% tekemisistäni aiheuttaa 80% päänvaivoistani. Huomasin jokin vuosi sitten, että paikasta toiseen matkustelu vei minulta päivittäin aikaa jopa kaksi tuntia. Halusin siis vähentää sitä tai käyttää sen hyödykseni.

Halusin täydellisellä työviikolla muistuttaa itseäni siitä, että vain itse voin päättää kuinka onnistunut työviikkoni lopulta on.

Tai näin ainakin teoriassa. Jätin tehtävän kuitenkin hyvin vähälle huomiolle. Vilkaisin sen läpi.

Sitten kuulin ystäväni pitävän joka perjantai tunnin palaverin itsensä kanssa. Häntä ei saisi keskeyttää. Päätin kävellä perjantaiaamuisin kirjastolle tekemään saman asian.

Heti rupesi sujumaan. Sain myös hyvää mietintäaikaa, sillä kävellessä ajatukset soljuvat. Kaupungin melun keskeyttäessä ajatukset kuuntelen vaihtoehtoisesti audiokirjaa.

Ero entiseen oli, että nyt olin päättänyt missä ja milloin käytännössä suoritan tehtävän. Ajattelin teon mielessäni läpi. Se on mahdollista ja se on minulle hyväksi. Siis teen sen.

Missä ja milloin vietät viikottaisen tunnin suunnitteluhetkesi?

Tehtävä voi olla muu kuin suunnitteluhetki ja se voi kestää vähemmän tai kauemmin (suosittelen 90 minuutin syklejä).

On oikeastaan ihan sama mikä tehtävä on. Kunhan teet tekniikasta itsellesi tavan. Suunnitteluhetki on siitä hyvä esimerkki, että se mahdollistaa itsensä havainnoinnin.

Mainokset

Miksi, miksi, miksi?

Oikeiden kysymysten kysyminen on kaiken A ja O. Tämän tiesi jo Albert Einstein: ”Jos minulle annettaisiin tunti aikaa ratkaista tehtävä ja panoksena olisi elämä tai kuolema, käyttäisin ensimmäiset 55 minuuttia oikean kysymyksen määrittelyyn, sillä kun tiedän oikean kysymyksen, voin ratkaista ongelman alle viidessä minuutissa.”

Epäilen kuitenkin vahvasti, että emme usein ehdi tai jaksa kysymysten määrittelyyn. Käytämme työaikamme rutiineihin kuten sähköposteihin ja tapaamisiin. (Suomalaista työelämää, työtapojamme ja työtabujamme on ansiokkaasti tutkinut etenkin 925 Design.)

Usein myös ratkaisut ovat liian kunnianhimoisia. Olin väsynyt pitäessäni esityksen Uppsalan yliopiston tutkijoille, joten päädyimme tarkemmin ajatellen aika hulppeaan ratkaisuun: laittamaan kalenteriin merkintä – keskeytyksetöntä työtä maanantaiaamuna 90 minuuttia.

Tässä kohtaa peli seis.

Miksi päädyimme tähän ratkaisuun? Koska emme kysyneet tarpeeksi monta kertaa miksi. Ratkaisun piti olla niin helppo, ettei sille voinut sanoa ei. Ratkaisumme ei ollut niin helppo. Tämä tosin antaa valmiudet analysoida ratkaisua tarkemmin.

Miksi en keskity maanantaiaamuna 90 minuutiksi tärkeään työhön ilman keskeytyksiä?

Oliko ongelma maanantaiaamu? Vai 90 minuuttia? Vai tärkeä työ, vai keskittyminen ilman keskeytyksiä?

Ehkäpä maanantaiaamu ei ollut paras aika.

Ehkäpä 90 minuuttia oli liikaa aikaa tärkeään työhön: Se on pitkä aika keskittyä ja ärsykkeet vetävät facebookiin.

Ehkäpä toimistokaan ei ollut paras paikka keskeytyksettömälle työlle.

Tuntuu siltä, että ärsykkeitä on liikaa ja että keskeytyksetön työ vaatii tiettyä rutiininomaista lähestymistapaa. Vedetään hihasta Pomodore-tekniikka. Ehkä tutkija haluaa myös itse päättää milloin tekee työnsä. Hyvä on, sen kun viettää sähköpostinsa kanssa tehokkaimman työaikansa – kunhan tekee yhden Pomodoren päivässä. Opetellaan tavaksi ensiksi tekniikka.

Onko Pomodore-tekniikan käyttö kerran päivässä niin helppoa, että sille ei voi sanoa ei?

Vaikuttaa siltä. Ainakin kun verrataan pelkkään kalenterimerkintään. Toivottavasti se on niin helppoa, että se on jatkossa automaattisesti tehtävien listalla ensimmäisenä.

Näin ajatellen ongelmasta kuoriutuu uusi ratkaisu. Helppoa kuin heinänteko. Vaikka varmasti ratkaisua joudutaan edelleen hiomaan. Vaikeinta tässä onkin juuri se, ettei kyse ole rakettitieteestä. Epäonnistuminen tuntuu häpeälliseltä ja ongelman analysointi turhauttaa.

Ongelma on, että koetamme ottaa liian ison palan kakkua. Tulee ähky. Sulatellaan se ja kokeillaan uudestaan pienemmällä palalla. Kakku kun oli kuitenkin hyvää.