päämäärähakuisuus

Miksi pidin kolmen kuukauden tauon blogistani

Kuuluuko, kuuluuko? Testing, testing.

Heippa, ja tervetuloa takaisin kanavalle!

Pidin viikon taukoa blogini kirjoittamisesta ja yhtäkkiä siitä tulikin kaksi. Sitten viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Kerron syyn taukooni pienen tarinan avulla.

Olipa kerran nuori kauppatieteiden maisteri. Hän päätti harjoittaa osaamistaan ja vauhdittaa työnhakuaan. Hän perusti tätä varten blogin. Päämääränä blogissa oli harjoittaa tuottavuustutkimuksen oppien mukaan päivittäistä rutiinia 66 päivän ajan. Siitäpä sitten tulikin melkoinen läjä kirjoituksia ihan jatkuvalla syötöllä. Blogi johti myös e-kirjaan!

Alussa oli selvää, mitä nuori halusi sanoa. Työelämässä voidaan tehdä tämä ja tämä asia paremmin ottamalla tämä ja tämä käyttöön. Asioita tulikin lisää liukuhihnalla. Työelämässähän voitaisiinkin tehdä paremmin lukemattoman monta asiaa. Käsittämätöntä mahdollisuuksien haaskausta. Nuori poimi paperille kaikki hyvät ideat.

Kuulostaako tutulta? Mahtavat mahdollisuudet, täpinää, hermostunutta innostuneisuutta. Nuori myös jauhoi noita mahdollisuuksia, päivittäin, yrittäen valita niistä ne kriittisimmät.

Päivittäinen rutiini kyllä toimi. 66 päivää meni ja tapa jatkui. Nuori sai kirjoitettua sisältöä blogiinsa päivittäin. Teksti oli hyvää, ja kaikki päällisin puolin kunnossa.

Kuitenkin hän lakkasi kirjoittamasta blogiaan päivittäin, ja päivät vaihtuivat viikoiksi, viikot kuukausiksi. Nyt kolmen kuukauden tauon jälkeen kirjoittaja palasi näppäimistön ääreen.

Tarinalla on kaksi opetusta. Ensimmäinen on päämäärähakuisuus.

Nuori kirjoitti ja kirjoitti ratkaistakseen ajatustyön ongelmia. Kuten suomalainen 925 Design sen muotoilee, jotain on pielessä kun ihmiset istuvat siistissä sisätyössä ja ovat päivän päätteeksi rättiväsyneitä. Kaikkihan on päällisin puolin kunnossa.

Nuori havaitsi itse käytännössä, mikä pinnan alla muhii.

Isompi, saavutettavissa oleva päämäärä – tai sen puute. Kirjoittaminen oli tapa oppia kirjoittamaan paremmin, mutta se ei ratkonut niitä ongelmia joita kirjoitukset puivat. Työnhaku hidastui, koska blogi vaati keskittymisen. Siksi myös käytännön tulokset jäivät puuttumaan. Mitä sitten? Mitä tämä työ nyt sitten sai aikaan? Oliko vaiva sen arvoinen?

Tekstit syntyivät, mutta opit eivät siirtyneet käytäntöön. Kyllä jokainen kirjoittamista harrastanut tietää, miten turhauttavaa se on. Mahdollisuuksia selatessa alkaa innostuttaa ja jännittää kuin vapisevaa rusakkoa talvipakkasella. Innostus kuitenkin lopahtaa kuin haulikolla, jos kokemus kertoo ettei se johda mihinkään.

Kuuluisa motivaatiotutkija Dan Ariely väittää, että työntekijät, jotka näkevät työnsä tulokset tekevät töitä puolet kovempaa ja pidempään.

Jos siis nuoren blogi olisi poikinut haluttuja tuloksia – vienyt päämäärään, hän olisi kirjoittanut kovempaa ja pidempään.

Mihin tämänpäiväisen työsi tulos johtaa?

Tarinan toinen opetus on rutiineihin hukkuminen.

Blogi opetti todella tärkeitä rutiineja. Neljä kuukautta päivittäistä kirjoittamista oli hyvä investointi työttömälle vastavalmistuneelle.

Oikea ajatustuottavuus tarvitsee silti perspektiiviä. Samaa rutiinia jatkuvasti toistaessa perspektiivi hukkuu ja uusi, todellinen arvo jää syntymättä. Aivan kuin tilauksesta tätä kirjoittaessa löysin uuden esimerkin akateemisesta maailmasta: 966 yliopistoihmistä kertoi, että tutkijat palkitaan julkaisutahdista, mikä johtaa uuden tiedon puutteeseen ja opetuksen laadun heikkenemiseen. Ei ole järkevää keskittyä mihinkään, mikä voisi vaarantaa jatkorahoituksen. Tämä on systeemivirhe juuri siellä missä ajatustuottavuutta kaikkein eniten kaivattaisiin.

Samoin ”oikeassa” työelämässä voimme ylläpitää kiireen tunnetta, vaikka oikea lisäarvo jäisi puuttumaan. Samalla tietenkin työkyky kärsii, kuten ensimmäisestä opetuksesta selveni. Jätämme tekemättä ne oikeasti arvokkaat asiat, koska emme pääse eteenpäin. Tätä havainnollistamaan kutsun edesmenneen tuottavuuden kulttihahmo Stephen Coveyn, jonka moni saattaa tunnistaa kiireellisyys-tärkeys-nelikentän kehittäjänä.

UrgentImportant

Voin pyydettäessä iskeä tähän nelikenttään kiinni tarkemminkin. Tällä hetkellä pyydän huomaamaan, että viralliset ja epäviralliset kannustinjärjestelmät johtavat meitä tekemään työtä,  jonka katsotaan olevan kiireellistä ja tärkeää. Kiireellisen siitä tekee keinotekoinen takaraja – jota vähemmän keinotekoinen painostus esimieheltä edesauttaa, tärkeän se että sen tekemällä pääsee uraputkessa eteenpäin. Se on järkevää tehdä. Kriittisen tärkeää.

Kun sitten kaikki on kriittisen tärkeää, mikään ei ole kriittisen tärkeää.

Samalla kiireetön ja tärkeä jää tekemättä.

Ja siellä on se, mitä muun muassa Stephen Covey patistaa ajatustyöläisiä toteuttamaan: kiireetön ja tärkeä luo eniten arvoa, sillä se on päämäärähakuista ja pitkäjänteistä.

Rutiinien pitäisi palvella jotain suurempaa päämäärää. Rutiinit ovat hyvä renki mutta huono isäntä.

Kuitenkin todellisuus on eri kuin mitä Stephen ajoi takaa.

Voit itse katsoa kalenteristasi kulunutta kuukautta.

Mikä on tärkein tulos, jonka olet joka päivä viimeisen kuukauden aikana saanut aikaan?

Voi olla, että päivän päätteeksi on tullut duunattua sen seitsemänsataa sähköpostia, mutta työn kehittyminen kohti jotain suurempaa päämäärää onkin lähinnä pinnalla kiiltävää hikeä.

Nämä tarinan opetukset mielessä protagonisti kirjoittaa jatkossa silloin kun pystyy keskittymään johonkin arvokkaaseen päämäärään – mutta vältellen putkinäköä kuin hänen paljon diggaamansa, Hesarin kolumneista tuttu freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro:

Ajatustyöteho ei tule pakottamalla rutiineihin, vaan pitämällä mielessä, miten rutiinit palvelevat suurempaa päämäärää.

Seuraava päämääräni on kehittää työtä ajatustyötehon periaattein: tavoite mielessä, rutiinit hallussa. Jatkuvan parantamisen keinoin eli lean-metodologialla. Etsin tätä tarkoitusta varten yritystä, joka kokee hyötyvänsä ajatustyötehon kehittämisestä.

Jos sinusta tuntuu että jokin tuntemasi yritys voisi hyötyä näistä periaatteista, heitä vinkki kommentteihin. Tai jutskataan facebookissa, sähköpostissa tai puhelimitse!

Päämäärää varten on paljon selkeämpi tehdä töitä jos se on jokin mikä on oikeasti olemassa.

Mainokset

Sääntö numero kolme

Kun noudatat sääntöä numero kolme, olet ensi viikolla laiska ja tuottava.

Sääntö numero kolme on yksinkertainen ja tehokas. Voit käyttää sitä melkein missä yhteydessä vain haluat. Koeta ensin testata sitä ensi viikolle.

Kysy itseltäsi:

Jos tänään olisi perjantai, mitkä kolme asiaa haluaisin olevan suoritettu?

Kun mietit päämäärä ja tulos edellä, on todennäköistä että myös saavutat ne.

Kirjoita tulokset paperille. Pidä ne saatavilla joka aamu ja ilta. Itse säilytän niitä kalenterissani. Siten ne tulevat tehtyä.

Voit myös kokeilla sääntöä numero kolme päivä kerrallaan.

Mitkä kolme asiaa haluan olevan suoritettu huomisiltaan mennessä?     

Kun olet suorittanut päättämäsi kolme asiaa, tutki menikö niihin suunnittelemasi aika. Sitten korjaa arvioitasi ensi kerralla.

Ja muista onnitella itseäsi! On turhaa tehdä työtä, jos tuntuu että palkinto jää puuttumaan.

Sääntö numero kolme on kopioitu A year of productivity –sivustolta, joka on puolestaan kopioinut ne Getting results the agile way –kirjasta.

Laiska tekee päivässä yhden tehtävän

Kun oikein optimoit ajankäyttösi laiskottelemalla, on helppoa nähdä mikä on tärkein asia tehtävälistallasi.

Jos pystyisit tekemään tänään vain yhden asian, mikä se olisi?

Oletetaan että muuten sinulla on mahdollisuus vain vedellä pitkiä tai mitä ikinä tykkäätkään tehdä.

Jos on vaikeaa, päätä kolme tärkeintä asiaa.

Kun ajattelet asiaa näin, joudut miettimään tekojen tuloksia. Siis se vaiva jonka laitat johonkin tehtävän tuottaa tietyn tuloksen. Usein kuitenkin toimimme automaattisesti tehtävälistarobotteina. Teemme, koska niin kuuluu tehdä.

Samalla otamme tehtävälistallemme mahdottoman määrän tehtäviä. Tulee kiire ja hukumme roinaan. Mehut loppuvat keskellä päivää.

Tietenkin joskus tulee hetkiä kun sitä rastii tehtävälistalta tehtäviä pois kuin viimeistä päivää. Siis momentumin voimalla tehdään mahdottomasta mahdotonta. Tätä kutsutaan myös flow-tilaksi.

Ja flow-tilassa olohan on tosi siistiä. Kuitenkin kannattaa varautua siihen, että se tulee kun on tullakseen ja suunnitella pahan päivän varalle. Olemme laiskoja, ja mielellään tekisimme vain pari juttua.

Tehokkaiden ihmisten 7 toimintatapaa kirjoittanut Stephen Covey on samaa mieltä. Hänen mielestään jokaisella tekemisellä tulee olla päämäärä. Kun tiedät miksi teet mitä teet, saavutat tavoitteesi tehokkaammin. Aika loogistahan tuo loppujen lopuksi on. Jos tietää tavoitteen ja syyn tavoitteen saavuttamiseksi, pitää enää keksiä keinot.

Vaikeinta on päättää, mikä juuri nyt on tärkeintä. Helposti valitsemme kiireellisen työn ensimmäisenä. Kuitenkin se harvoin on tärkeintä. Mieti päämäärä ja tulos edellä.

Mitä odotan tämän tehtävän lopputulokseksi?           

Toiseksi vaikeinta on jättää ne muut tehtävät tekemättä. Kun siis huomaat stressaavasi tekemättömistä tehtävistä, pysähdy.

Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua jos jätät sen tekemättä?

Maailma se vaan pyörii radallaan.

Eri asia on muistaa tämän siinä hetkessä kun stressi hyökkää. Harjoittelemalla pääsee eteenpäin ja vain epäonnistuminen on varmaa.  Siis hetkittäinen, päivittäinen, ehkä koko loppuvuoden. Lopulta mahdollisesti onnistut. Jos tehtävän lopputulos on mielestäsi vaivan arvoinen.

Viikon teema: lopettaminen

Googlasin sanan ”lopettaminen” ja hakutuloksissa ykköseksi ponnisti Wikipedian artikkeli toimenpiteestä, jolla ihminen tappaa eläimen muutoin kuin metsästys- tai teurastustarkoituksessa.

Kuten ehkä saatoit jo päätellä, nyt puhutaan kuitenkin jostain muusta lopettamisesta. Googlen toinen hakutulos tupakoinnin lopettamisesta on jo lähempänä itse asiaa:

Miten lopetat jotain, mikä estää sinua saavuttamasta haluamiasi tuloksia?

Aivan ensimmäisenä sinun tulee tietenkin tietää mitä haluat. Otetaan arkinen esimerkki.

Kun lähdin viettämään joulua perheen pariin, otin matkaani kaksi kirjaa luettavaksi. Yllätys yllätys, paluumatkalla minulla oli mukanani kolme kirjaa jotka odottivat avaamistaan ja yhtä viimeistelin. Jokainen lukemisesta tykkäävä tai unelmoiva tietää tämän: kirjoja kasaantuu. Tuli niitä sitten joululahjoiksi, kirjastosta lainaillen tai amazonista tilaillen (tai kaikkia kolmea), tarkoitus on että joku päivä myös lukisit ne. Toinen vaihtoehto on perustaa antikvariaatti.

Ainoa oikea ratkaisu on kuitenkin päättää mitä haluaa eniten ja sitten valita lukemisensa.

Jos luet kirjoja kirjoja lukeaksesi, pääset todennäköisesti ensimmäisen kirjan puoliväliin, jätät sen kesken ja siirryt ehkä seuraavaan. Kirjojen lukeminen kirjojen lukemisen vuoksi on suht yleistä. Olis hyvä, jos sais luettua sen ja sen klassikon. Tai tää vaikuttaa tosi kiehtovalta, tai tuntuu et tää vois olla tosi hyödyllistä lukea.

Klassikon lukeminen miksi? Kiehtovaa miksi? Hyödyllistä miksi?

Kuten Jevgeni Särki kirjoittaa ajanhallinnan metodeista: “Joo, kyl ne iha hyvi toimi, mut se nyt jotenki jäi, emmä oikeen enää keskity aikani hallitsemiseen…” Tätä samaa voi soveltaa kirjoihin. Kirja voi olla klassikko, kiehtova tai tosi hyödyllinen. Kuitenkin tarvitset syyn sen lukemiseen. Muuten se jää hyllylle kuin ajanhallinnan metodi joka kyllä toimii, mutta jota ilmankin pärjäät.

Kun olet tarkemmin miettinyt syitä sille miksi oikeastaan luet kirjoja, voit huomaamattasi olla jo ensimmäisen kirjan puolivälissä. Ja se kirja voi olla jokin muu kuin minkä oletit sen olevan: joululahjaksi annetut kirjat voivat olla osoitus hyvästä mielestä ja siksi se tulisi lukea, mutta vain itse tiedät mikä sillä hetkellä toimii.

Miten sitten päätät mitä haluat?

Koeta simppeliä kaavaa.

1. Listaa olettamasi hyödyt siitä mitä tavoittelet. (Luen koska haluan vain uppoutua hyvään tarinaan. Haluan oppia ajanhallinnan metodit. Haluan kehittää kykyäni kuunnella muita ihmisiä.)

2. Listaa kaikki vaivannäkö, joka kirjan lukemiseen menee. Huomaa, että nämä voivat olla tunteita ja tuntua siksi halvoilta syiltä. Ne vievät silti kallisarvoista energiaasi. (Se on kuivaa tekstiä ja vaatii ponnistelua lukea se. Syytän itseäni laiskuudesta, kun jätän taas lukematta. Se vaatisi paljon harjoittelua.)

3. Kysy sitten itseltäsi:

Ovatko hyödyt suuremmat kuin vaivannäkö?

Viime viikolla kirjoitin rohkeudesta. Oikeastaan lopettaminen onkin tosi helppoa, kun vain uskallat. Lopettaminen voi tuntua yhtä vaikealta kuin päästää irti vanhasta rakkaasta koirastaan tai erota nikotiiniriippuvuudestaan. Ja silti. Rohkee rohkee, tiedät kyllä että lopettamalla asian x pääset helpommin haluamiisi tuloksiin!

Kun tiedät päämääräsi ja tiedostat rohkeuden kykynä kohdata pelot, voit lopettaa mitä haluat.

Miksi teet asioista liian monimutkaisia?

Yksi lempikirjailijoistani on Malcolm Gladwell. Hän on kirjoittanut intuitiosta hittiteoksen Blink eli Välähdys, ilmiöiden synnystä, tilastotieteiden harhoista ja viimeksi siitä, miten yritysmaailman ketterä Daavid usein päihittää hitaan Goljatin. Puhetaidon mestari Juhana Torkki kirjoittaa Gladwellista seuraavasti:

Jännittävää on, että myös maailman kuuluisimmat puhujat maailman arvostetuimmissa bisnesseminaareissa käyttävät hyvin yksinkertaisia kaavoja. Jännittävää on, että seminaarinjärjestäjät maksavat kuusinumeroisia palkkioita puhujille, jotka eivät oikeastaan tee mitään muuta kuin isoisä takan nurkalla.

Niin menestyneet tieteilijät kuin taiteilijatkin tietävät tämän. Kuten Einstein sanoi, tee asioista niin yksinkertaista kuin mahdollista, mutta älä yksinkertaisempaa. Antoine Saint d’Exupery sanoi taiteilijan tietävän jonkin olevan täydellistä ei silloin, kun ei ole enää mitään lisättävää vaan silloin, kun ei ole mitään mitä pitäisi ottaa työstä pois.

Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta. Pitää uskaltaa puhua vaikeista asioista, jotka usein ovat ihan niitä perusjuttuja. Pitää uskaltaa puhua itsestäänselvistä asioista. Jos perusasiat ovat pielessä, on vaikeaa onnistua.

Milloin viimeksi kyseenalaistit ja otit puheeksi jonkin työssäsi itsestäänselvän asian?

Urheilupiireissäkin tiedetään tämä. Tai menestyvät toimijat tietävät sen: Suomen alle 20-vuotiaiden kultaa voittaneen maajoukkueen päävalmentaja Karri Kivi totesi jättävänsä joukkueen iltapäivän tyhjäksi sen sijaan että olisi keksimällä keksinyt ohjelmaa.

Mutta usein kuitenkin teemme asioista monimutkaisia. Miksi? No koska pelottaa. Perimmäinen syy pelkoon on, että ollaan epävarmoja siitä mitä halutaan. Sitten tehdään sitä sun tätä.

Hae ensin syy kaikelle tekemisellesi. Kun seuraavan kerran kohtaat jonkin turhauttavan tehtävän, kysy itseltäsi:

Miksi teen tätä? Entä mitä tapahtuu, jos jätän asian tekemättä?