perfektionismi

Eroon peloista – 3 kysymystä

Maanantaina kirjoitin erityyppisistä peloista. Eilen kirjoitin ohjeet miten voit määritellä omat pelkosi. Tänään käydään kiinni härkää sarvista.

Miten pääset eroon peloista?

Aloita määrittelemällä pelko. Pelko on prosessi jonka käyt läpi, huolimatta siitä oletko päättänyt siitä tietoisesti. Siksi pelko pitää ensin määritellä, jotta se on käsiteltävissä. Käy se läpi. Anna sille nimi.

1. Mikä pelko on kyseessä? Loinen, puunkanto vai virtahepo?

Loinen on usein toistuva tehtävä.

Puunkanto on pysyvä osa tehtävälistaa.

Virtahepo on mahdoton ja muodoton.

Kun tiedät mistä on kyse, pystyt pilkkomaan pelon osiin.

2. Mitä pelkoon sisältyy? Mitä pelkoon ei sisälly?

Pelot voi nähdä tapana: kohtaat tietyn ärsykkeen ja reagoit siihen tietyllä tavalla. Kun pystyt rajaamaan mikä on osa pelkoa ja mikä ei, pystyt käsittelemään sen.

Tämä voi turhauttaa. On kuitenkin selvää, että vain rajaamalla pelon siitä tulee käsiteltävä ja siitä voi päästä eroon.

Ehkä pelkosi on, että valitset väärän pelon? Vaikka muut pelot jäisivätkin kukkumaan olkapäälle, yhden valitseminen kannattaa. Voit aina muuttaa sitä myöhemmin.

Ja sitten vielä yksi pikkujuttu. Peloista on joskus vaikeaa, jopa mahdotonta päästä eroon. Lisäksi pelko harvoin väistyy ensimmäisellä yrittämällä.

Kokeile uudestaan. Ehkä jotain jäi huomaamatta. Se on jopa todennäköisestä. Tee pelon käsittelystä tapa.

3. Elänkö pelon kanssa, annanko sen olla vai teenkö sille jotain?

A) Elä pelon kanssa

Voit hyvin jatkaa samojen tapojesi kanssa. Mitä sitten? Asiat jatkuvat normaalissa päiväjärjestyksessä. On hyvä huomata että tämä on vaihtoehto.

Helposti sitä ajattelee, että kaikki tehtävät täytyy tehdä.

Jos siis voit elää pelon kanssa, harkitse sitä.

Etenkin virtahepojen kanssa on hyvä huomata, että osa pelkoa kuuluu prosessiin. Pelko on luonnollinen osa esimerkiksi aloittamista. Kun huomaa että pelon kanssa voi elää, on helpompi hengittää.

B) Anna sen olla

Tuottavuuden kannalta on kuitenkin paras jättää asioita tekemättä. Sitten ehtii tekemään ne tärkeimmät. Voi antaa asioiden olla.

Se on mahdollista.

Galaksit räjäyttäviä asioita on yllättävän harvassa. Ja yllättävän usein tuntuu että galaksit räjäyttäviä asioita tulee mieleen koko ajan. Varsinkin kun on menossa nukkumaan, mielessä usein alkaa mahtavien ideoiden ilotulitus.

Maailmankaikkeus jatkaa hyrräämistään, jos tapaaminen joudutaan järjestämään ilman sinua. Urasi pysynee myös pinnalla. Jopa työviikkosi saattaa pysyä raiteillaan. Saatat ehkä jopa saada enemmän aikaan.

C) Tee asialle jotain

Joskus asioita pitää kuitenkin hoitaa. Silloin auttaa, kun yksinkertaisesti pilkkoo tehtävän pienempiin osiin. Voit esimerkiksi ajastaa tehtävän kalenteriin. Päättää paikan jossa teet sen – eri paikan kuin missä olet tottunut työskentelemään. Voit puhua jollekin ja pyytää apua tehtävän tekemisessä. Tai jotain muuta. Mikä on helpointa, juuri nyt?

Tässä on kaikki vaihtoehdot. Helppoa, eikös juu?

Mainokset

Viikon teema: viivyttely

Minun oli hyvin vaikea kirjoittaa graduni. Pelkäsin reaktioita tai ehkä paremminkin niiden puutetta. Nyt kirjoitan tätä tekstiä maanantaiaamuna viikon ensimmäisenä tehtävänäni. Musiikiksi kuuntelen sporan kolinaa. Usein tällaisena hetkenä sitä miettii miten sai ylipäätään aloitettua.

Viivyttely onkin usein määrittelemätöntä pelkoa.

Gradua kirjoittaessani päädyin usein facebookiin.

Vihaiseen sähköpostiin on vaikeaa vastata.

Uuden projektin aloittaminen on monen kynnyksen takana.

Braincutlery jakaa pelot viivyttelyn takana kolmeen eri käsitteeseen, jotta niitä voi käsitellä.

Ensin on loinen: toistuva tehtävä, jota helposti yrittää vältellä. Tuntuu että jotenkin se jää kuitenkin kesken. Tällainen tehtävä voi olla esimerkiksi laskujen käsittely ja budjetin ylläpitäminen.

Mikä toistuva tehtävä aiheuttaa harmaita hiuksia joka kerralla? 

Se on loinen. Gradun kirjoittaminen oli minulle loinen, jota menin pakoon facebookiin. Samoin saatan tehdä vihaisten sähköpostien kanssa.

Toisekseen on puunkantoja, jotka jäävät tehtävälistalle ikään kuin pysyväksi osaksi sitä. Niiden ohi kelaa niitä enää edes ajattelematta. Näihin saattaa liittyä yhteydenpito johonkuhun, johon mieluummin jättäisit ottamatta yhteyttä. Toisin kuin loiset, puunkannot ovat kertaluontoisia. Puunkannon olemassaolon tuntee, mutta ne oppii jättämään huomaamatta: tuntuu että niitä on mahdotonta käsitellä.

Löydätkö listaltasi tehtävän joka onnistuu välttelemään katsettasi? 

Se on puunkanto. Minulla kesti esimerkiksi pari kuukautta viedä takkini korjattavaksi. Ongelma saattaa siis myös olla hyvin tylsä.

Kolmas ja viimeinen pelko on virtahepo, joka liittyy sinulle erittäin tärkeään tehtävään. Gradun valmistuminen, viimeinkin. Painon pudottaminen. Nämä tuntuvat mahdottomilta. Lamaudut kun kohtaat virtahevon.

Olisiko elämäsi helpompaa ilman jonkin ison asian olemassaoloa tai jos se olisi jo suoritettu? 

Se on virtahepo. Blogin aloittaminen – tai oikeammin, sen julkaiseminen – oli minulle virtahepo. Moni meistä tietää miltä tuntuu kun viimein palauttaa gradun.

Ensimmäinen askel on tunnistaa, että pelko estää sinua etenemästä. Kun näet että haa tää se on! Ollaan jo pitkällä.

Mutta on liian kiire.

Ei ole. Pelot vain joutuvat odottamaan vuoroaan tärkeysjärjestyksessä. Jos sinulla on urasi tähän mennessä tärkein esitys huomenna, ehkäpä uuden projektin aloittaminen saa odottaa.

Tai sitten tuntuu että pelkoja on mahdotonta käsitellä. Mitä tapahtuu, jos jätät vastaamatta kiireelliseen sähköpostiin tai menemättä tärkeään palaveriin? Käsitteiden avulla pystyy näkemään pelot käsiteltävinä.

Ovatko käsitteet mielestäsi pielessä tai puuttuuko listalta jokin? Anna kuulua kommentin muodossa.

Tärkeintä on, että sinulla on viitekehys johon pelot voi ripustaa. Valitse yksi pelkosi. Näin sitä voi käsitellä – käydään ratkaisuja tarkemmin läpi tällä viikolla. Vinkki: kokeile yksinkertaisesti kirjoittaa:

Mitä pelkäät?

Näin tulet pelosta tietoiseksi. Kun tunnistat pelkosi, viivyttelet vähemmän.

Aloittaminen on teemoja

Kirjoitan täällä tuottavuuden eri tiloista. Tarkoitan tuottavuuden tiloilla mielentiloja: eri tapoja tehdä töitä ja miten voimme navigoida niiden avulla tuottavampaan työhön. Tämä on päätös.

Päätöksen ei täydy olla lopullinen. On lohduttavaa kokea päätös ikään kuin prototyyppinä. Kun teen päätöksen prototyyppinä, minun ei tarvitse olla varma sen onnistumisesta. Perfektionismi joutuu takaisin nurkkaan odottamaan sopivampaa hetkeä.

Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessa mietin, onko siitä hyötyä. Sen miettiminen ei kuitenkaan auta: Tiedän vasta kun näen mitä olen saanut aikaan. Sitä ennen ei auta kuin luottaa intuitioon. Intuitiokaan ei tosin aina ole hyvä mittapuu. Tulee rönsyjä.

Siksi olen luonut intuition tueksi teemaviikon. Tämä menee käsi kädessä tärkeimpien tehtävien kanssa. Jos voin kirjoittaa teemasta, jonka olen jo päättänyt, en joudu käyttämään energiaa päivän aiheen päättämiseen. Se on myös helpompaa lukijalle. Tarvitsee päättää vain kerran viikossa, haluaako lukea tästä teemasta.

Mikä on tämän viikon teema?

Kirjoitan tällä viikolla aloittamisesta. Kun periaatteet on kunnossa, on helppo tehdä päätöksiä. Muuten monimutkainen todellisuus sotkee pään. Ja mitä suuremmalla mittakaavalla on pystynyt rakentamaan itselleen teemoja, sitä joustavammin pystyy suunnistamaan tuottavan työn todellisuudessa. Maailma ei aina toimi loogisesti.

Mikä on tämän vuoden teema?

Tänä vuonna minä keskityn tunteisiin. Se on ollut hyvä päätös. Kirjoitan siis aloittamisesta ja mitä tunteita siihen liittyy. Olen varma, että moni muu hyötyy minun lisäkseni. Keskitymme usein rationalisointiin, jotta todellisuutta olisi helpompaa ymmärtää. Samalla unohtuu kuunnella tunteita, jotka ovat viestinnässä suurin osa totuutta.

Mikä on tämän päivän teema?

Eilen kirjoitin että aloittaminen on rajoja. Aloittaminen on myös teemoja. Katsotaan huomenna, mitä aloittaminen ei ole. Käyttämällä eri kuvakulmia samaan aiheeseen löydämme uusia lähtökohtia ja vippaskonstejakin. Toivottomasta tulee mahdollista. Kyse on hyvistä kysymyksistä: tiedämme usein itse vastaukset, tarvitsemme vain keinot nähdä ne. Sitä paitsi on helpompaa kuunnella itseään kuin muita.

Aloittamisen vaikeus on mysteeri

Mikä se on mikä tekee aloittamisesta niin vaikeaa?

Kirjoittajat puhuvat tyhjän paperin kammosta (writer’s block). Tuottavuus”gurut” viivyttelystä (procrastination). Laihduttajat jojosta.

Mistä ja miten ja kenelle sitä kirjoittaisi?

Miten ja missä ja milloin kanssa saisin parempia tuloksia aikaan vähemmällä työllä?

Mikä olisi tehokkain ja helpoin ja hauskin ja ja ja… tapa laihduttaa?

Mielestäni kaikilla näillä on yhteinen nimittäjä. Valitsemisen vaikeus.

Päädyin tähän omien kokemuksien pohjalta, viimeksi eilen kun koetin aloittaa blogia. Mietin, tai paremmin sanoen pidin itkua, purin hammasta ja verenmaku suussa kärvistelin miten saisin kiteytettyä osaamiseni tuottavuudesta. Tuntui kuin tässä mitattaisiin arvoni ihmisenä: Jos en saisi parasta mahdollista tulosta aikaan niin ei kukaan minua myöskään juuri yliopistosta valmistuvana ja kokemattomana hujoppina töihinkään palkkaisi.

Toisaalta kumppanini kehui illalla miten ehdin tehdä niin paljon. Olen nyt kuukauden sapattivapaani puolivälissä opetellut seitsemän vegereseptiä lihattoman lokakuun innoittamana, käynyt päivittäin tunnin kävelyllä ja aloittanut aamuisen lihaskuntotuokion. Lisäksi työpuolella aikaa on kulunut työhakemuksiin sekä Uppsalan yliopiston tutkijoille vetämääni työpajaan tärkeysjärjestyksestä. Sun muuta.

Näissä ei ole ollut ongelmaa. Olen vain tehnyt ne kun olen niin kerran päättänyt ja asettanut aikarajan. Ja sitten jatkanut niiden tekemistä – vielä 52 päivää 66:sta jäljellä janiistä tulee tapa.

Mutta kirjoittaa blogi juuri siitä aiheesta mikä antaisi lukijoille eniten. Jotain sellaista,mitä kukaan muu ei ole koskaan kirjoittanut. Tavalla, jota ei olla ennen nähty.

No johan on kriteerit. Kuka nuo oikein asetti? Perfektionismi nyökkää hiljaa nurkassa.

Mainitsin että asetin tekemilleni tehtäville aikarajan. Tämä on ratkaisu. Parkinsonin lain mukaan tehtävään menee juuri sen verran aikaa kuin siihen on varannut aikaa. Varasin tämän tekstin kirjoittamiseen aikaa 25 minuuttia. Nyt se on ohi ja tässä on alku. No OK… Tunti meni blogin pystyttämiseen, tekstin kirjoittamiseen ja sen palauttamiseen kun onnistuin sen hävittämäänkin – kaksi kertaa. Mutta kunhan se antaa jollekin lisäarvoa. Muokkaan sitten jatkossa (66 päivän jälkeen) enemmän. Jos tarvitsee.